Luonnollisuus. Puhtaus. Hurmaavat maut. Näistä lähtökohdista valmistuvat Beeness Finlandin herkulliset Namihani® -hunajat.

 

Namihani® -hunajatuotteisiin hunajan on tuottanut mehiläistarhaaja Ilkka Veiström. Mehiläispesät sijaitsevat kukkivilla niityillä ja puhtaissa luonnonmetsissä, kaukana maanteistä ja keinoviljelystä. Mehiläiset keräävät hunajan raaka-aineet metsäkankailta ja suomalaisesta perinnemaisemasta.

 

Korkean laadun rinnalla eettisyys on yksi Namihani® -hunajien tuotannon peruslähtökohdista. Osa hunajasta jätetään mehiläisten omaan käyttöön. Kuningatarmehiläisen siipiä ei leikata. Mehiläisistä pidetään muutenkin erityisen hyvää huolta. Mehiläiset eivät ole vain tuotantotekijä, vaan niiden kanssa tehdään yhteistyötä. Näin syntyy paras suomalainen hunaja.

 

Namihani® -makuhunajissa hyödynnetään 100 % luontaisia ja korkealaatuisia raaka-aineita, jotka tuotetaan niiden luontaisessa kasvuympäristössä. Korkea laatu tarkoittaa sitä, ettei hunajissa ole mitään ylimääräistä; maku tulee puhtaiden raaka-aineiden kokonaisvaltaisesta hyödyntämisestä ja ammattitaitoisesta yhdistämisestä.

 

Beeness Finland on suomalainen, kansainvälisesti palveleva hunajatuottaja, jonka tavoitteena valloittaa maailma rakkaudella tuotetuilla makuelämyksillä.

Namihani® by Beeness Finland @